Toimintaryhmä on yritysten, yksityishenkilöiden ja julkisorganisaatioiden kanssa toimiva paikallinen kehittäjätaho, joka tuo esiin ruohonjuuritasontarpeita ja toivomuksia maaseudun kehittämiseksi. Toimintaryhmien päätehtävänä on aktivoida ja kannustaa oman alueensa ihmisiä ja yrityksiä mukaan laaja-alaiseen kehittämistoimintaan ja yhteistyöhön. Toimintaryhmät käynnistävät alueillaan laatimansa ohjelman mukaisia hankkeita ja muuta toimintaa yhteistyössä teemaohjelmien, muiden kehittämishankkeiden ja organisaatioiden kanssa. Toimintaryhmillä on itsenäinen päätösvalta. Niiden tekemää ohjelmaa toteutetaan yksittäisten kehittämishankkeiden kautta. Toimintaryhmä käsittelee tehdyt hanke-esitykset ja antaa niistä lausunnon ELY-keskukselle. ELY-keskus tekee hankkeiden lopulliset rahoituspäätökset ja voi myöntää avustuksen vain sellaiselle hankkeelle, jota paikallinen toimintaryhmä on puoltanut.
Kehittämistukea voit saada 50 % hankkimasi asiantuntijapalvelun kustannuksista. Kustannukset voivat olla korkeintaan 100 000 €, investoinnin toteutettavuustutkimuksessa 3 000–50 000 €. Pienimuotoisempaan kehittämiseen voit saada kehittämistukea paikalliselta Leader -ryhmältä kehittämis- tai investointituen hakemisen valmisteluun 2 000 € ja vakiintuneen yritystoimintasi kehittämiseen 3 000 €.
Kehittämistukea voi käyttää esimerkiksi
Investoinnilla tulee olla olennaista merkitystä yrityksen perustamiselle, kasvulle tai kehittymiselle. Tukitasot 20 - 40 %, jotka vaihtelevat toimialan ja tukivyöhykkeen mukaan. Investoinnin minimituki 1000 € ja investoinnin kokonaiskustanusten arvo 5000 - 100 000 €. Isompiin investointihankkeisiin voi hakea tukea ELY-keskukselta.
Investointitukea myönnetään:
Lisätietoa www.ruokavirasto.fi
Yritystuki on avustusta ja sitä ei tarvitse maksaa takaisin. Yritystuen lisäksi jokaisessa hankkeessa on oltava omarahoitusosuus. Jos saat hankkeeseen jo jotain muuta EU-tukea, et voi saada Leader-rahoitusta.
Kokeilutukea voi hakea esimerkiksi uusien tuotteiden, palveluiden ja toimintamallien markkinalähtöiseen suunnitteluun, testaukseen ja kehittämiseen. Perustamistukea kokeiluun voidaan myöntää ostopalveluihin 2500 €.
Kokeiluhankkeeseen voi sisällyttää muuan muassa seuraavia kustannuksia:
Omistajanvaihdoksessa tarvittaviin selvityksiin ja asiantuntijapalveluihin on mahdollista saada tukea, ostettavan yrityksen sijaittava maaseudulla.
Yhteistyöhankkeessa 3-10 yrityksen ryhmä kehittää toimintaansa sekä yhteisillä kehittämistoimenpiteillä että yrityskohtaisesti. Tavoitteena voi olla esimerkiksi tuotannollisen yhteistyön kehittäminen, markkinointi- ja myyntiyhteistyön kehittäminen tai tuoteperheen suunnittelu. Yritysryhmähanke on yhdistelmä hanketukea ja yritystukea. Tuen hakijaksi eli hankkeen hallinnoijaksi sopii jokin kehittämisorganisaatio: neuvontajärjestö, kehittämisyhtiö tai muu vastaava julkisoikeudellinen tai yksityisoikeudellinen yhteisö.
Hankkeella voidaan esimerkiksi
Kustannukset
Yritys maksaa 25 % kokonaiskustannuksista yksityisenä rahoitusosuutena hankkeen hallinnoijalle. Hankkeen hallinnoija sopii jokaisen yrityksen kanssa miten yksittäistä yritystä hankkeessa kehitetään, josta laaditaan yrityskohtainen suunnitelma ja kustannusarvio. Yhden yrityksen osuus kustannuksista muodostuu yhteisen osion yritykselle jyvitetystä osuudesta ja yrityskohtaisten kehittämispalveluiden kustannuksista.
Etpähä ry (Lahti, Hollola ja Orimattila)
etpaha (at) phnet.fi
Toiminnanjohtaja Jukka-Pekka Jauhiainen
040 0876 442
www.etpaha.fi
Pohjois-Kymen Kasvu ry (Iitti)
toimisto(at)pohjois-kymenkasvu.fi
Toiminnanjohtaja Evita Reitti
040 586 1134
www.pohjois-kymenkasvu.fi
Päijänne-Leader ry (Asikkala, Hartola ja Padasjoki)
toimisto(at)paijanne-leader.fi
Johtava asiantuntija Jukka-Pekka Jauhiainen
- yrityshankkeet ja investointihankkeet
040 0876 442
www.paijanne-leader.fi
Copyright JDC Kehitys Oy - All Rights Reserved - Lisätietoa evästeistä
Emme vastaa virheellisten tietojen aiheuttamista vahingoista. Lisätietoa.