Yrittäjä voi liittyä vapaaehtoisesti yrittäjien työttömyyskassan jäseneksi halutessaan itselleen ansiosidonnaisen työttömyysturvan.

Jäseneksi voi liittyä Suomessa vakituisesti asuva alle 68-vuotias päätoiminen yrittäjä, jolla on vähintään 12 564 euron vuosituloon perustuva lakisääteinen eläkevakuutus (YEL, MYEL, TyEL). Jäsenmaksu on henkilökohtaisessa tuloverotuksessa vähennyskelpoinen. Kassan jäsenyydestä ei ole yleensä hyötyä 65 vuotta täyttäneelle yrittäjälle.

Yrittäjäksi katsotaan myös perheenjäsen, joka työskentelee yrityksessä, josta hänen kanssaan samassa taloudessa asuva perheenjäsen (avo- tai avopuoliso, lapset tai vanhemmat) omistaa vähintään 50 prosenttia.

Työttömyysturvassa yrittäjän määritelmä:

  • on YEL- tai MYEL-vakuutusvelvollinen tai TyEL-vakuutuksen piiriin kuuluva henkilö, joka
  • 30 % yhtiöstä, jossa hän työskentelee johtavassa asemassa
  • omistaa yksin tai jos hänen perheensä omistaa vähintään 50 % yhtiöstä, jossa hän työskentelee

Päivärahan maksaminen

Yrittäjällä on oikeus päivärahaan seuraavilla ehdoilla

  • on täyttänyt yrittäjän työssäoloehdon (mm. 15 kk yrittäjyyttä viimeisen 48 kk aikana)
  • on lopettanut tai keskeyttänyt yritystoiminnan ja työvoimaviranomainen on todennut hänet oikeutetuksi etuuteen

Yrittäjän työttömyysturva lyhyesti
Päivärahaoikeuden edellytyksenä on, että yrittäjän työssäoloehto on täyttynyt tai palkansaajakassasta siirtynyt päivärahaoikeus on voimassa. Yrittäjän työssäoloehto täyttyy, kun olet toiminut työttömyyskassan jäsenyysaikana 15 kuukautta päätoimisena yrittäjänä siten, että lakisääteisen YEL-vakuutuksesi vuosityötulo on ollut vähintään minimitasolla. Jos olet liittynyt yrittäjäkassaan suoraan palkansaajakassasta, etkä ole työttömäksi jäädessäsi ehtinyt täyttää yrittäjän työssäoloehtoa, yrittäjäkassa maksaa sinulle työttömyyspäivärahaa, joka on määritelty yrittäjyyttä edeltäneen palkkatulon perusteella. Tämä ns. jälkisuojaoikeus on voimassa enintään 15 kuukautta yritystoiminnan aloittamisesta ja edellytyksenä on, että olet liittynyt yrittäjäkassaan 3 kuukauden sisällä palkansaajakassasta eroamisesta. Työttömyysoikeuden edellytyksenä on voimassaolevan työssäoloehdon lisäksi se, että sinut on todettu TE-toimistossa työttömäksi työnhakijaksi. Työttömyyden osoittamiseksi yrittäjältä edellytetään yleensä yritystoiminnan lopettamista siten, että yritys poistetaan verottajan rekistereistä ja eläkevakuutus lakkautetaan. Päiväraha määritellään kassaan valitun työtulon perusteella. Valittu työtulo saa kuitenkin olla enintään lakisääteisen eläkevakuutuksen työtulon suuruinen.

Vapaaehtoiset työttömyyskassat
Vapaaehtoisiin työttömyyskassoihin liityttäessä on työttömyystilanteessa päiväraha KELAn päivärahaa suurempi. Jäsenmaksut voi vähentää henkilökohtaisessa verotuksessa.

Lisätietoa: